Lapsi ja tulevaisuus

Lapsissa huomaa ajan kulun, näin monesti todetaan.
Itse ainakin huomaan jälleen, että viimeiset kymmenen vuotta ovat menneet nopeasti.
Tyttäreni täyttää tulevana kesänä kymmenen ja en vain pääse kasvukivustani koska entistä enemmän  ajattelen tulevaisuutta.
Kasvaminen lapsen kanssa on ihanaa aikaa ja muutoksen suunta on valtava.
Tänään elämä lapsen kanssa on näin ja kuukauden päästä jotenkin toisin päin :)
Jokainen päivä on ikimuistoinen elämys, kun pieni ihminen oivaltaa elämän suuria kysymyksiä.
Tyttäreni on tällä viikolla jälleen pysäyttänyt hämmästelemään. Vaikka hämmästelyni kohteet ovat todella päivänselviä jokapäiväisiä juttuja, mutta kun huomaa että oma lapsi kiinnostuu asioista, jotka ovat itselleen itsestään selvyyksiä, mutta toiselle elämääkin suurempia asioita, sitä jää hämmästelemään ja oikeastaan ihastelemaan toisen kasvua.

Olemme tällä viikolla opettaneet yhdessä mieheni kanssa tytärtä punnertamaan. Tyttäreni on kovasti halunnut oppia punnertamisen saloja, sitä en tiedä mistä on punnertamisen innostuksen yhtäkkiä keksinyt ?
Eilen lauantaina mieheni sai tyttäreni innostumaan paidan silityksestä. En voi uskoa vieläkään sitä oppimisen iloa.  Tyttäreni silitteli paitaa tunnin verran ja meidän täytyi mennä jo pysäyttelemään puuhia. Ilo oli suuri ja paidan silittäminen kun on tarkkaa puuhaa, niin eihän lopettaminen tullut kuuloonkaan.

 

 

Tänään löysin yhden kirjoitukseni vuodelta 2011 ja kuinka huomaan olevan edelleen samassa kasvukivussa :)

"Minulla taitaa muutenkin olla pieni kriisi tässä tyttäreni kasvamisessa.

Ajattelen kovasti kuinka nopeasti aika on kulunut näiden 6,5-vuoden aikana.

Ajattelen kovasti myös, että onko tyttäreni saanut tarpeeksi huomiotani ja  yhdessäoloa. Tämä on varmasti asia, jota jokainen vanhempi ajattelee. Uskon, että tyttäreni on saanut aikaani paljon. Kun tyttäreni syntyi nautin 1,5-vuoden aikaisesta kotona olosta ja meidän yhteisistä harrastuksista. Maanantaiaamun musiikkileikkikoulu 1,5-vuoden ajan oli aivan ihanan ikimuistoista. Tyttäreni oli vasta kolmen kuukauden kun musiikkileikkikoulu aloitettiin. Perjantaiaamupäivä menikin sitten vauvajumpan parissa. Muu aika olikin vain ihanaa yhteistä oleilua ja aamut olivat kaikista ihanimpia, kun saatoin vain oleilla tyttäreni kanssa tunnin sängyssä silitellen, laulellen tai satuja lukien hänelle. Oli ihanan rauhallista ja kuitenkin jokainen päivä oli hyvin erilainen. 1,5-vuoden jälkeen palailin takaisin työelämään ja sitten yhteinen aika alkoi olemaan kortilla, mutta aina kun aikaa oli se vietettiin ihanasti yhdessä, niin kuin tänä päivänä. Työpäivät ja päiväkotipäivät kun vain vievät valitettavan suuren osan päivästä, olen aina kuitenkin kehittänyt meille pieniä yhteisiä laatuhetkiä kävelemällä päiväkotiin, jolloin 15 minuutin aikana saamme aivan kahdestaan keskustella mistä milloinkin tai esimerkiksi vain ihmettelemme luonnon ihmeellisyyksiä, esimerkiksi yksi aamu havaitsimme kuinka kello seitsemän aamulla taivas on jo paljon kirkkaampi ja linnut laulavat. Työpäivän ja päiväkotipäivän jälkeen silloin tällöin kävelemme taas kotiinpäin ja tyttäreni kertoo päivän polttavimmat aiheet päiväkodista. Illalla ennen tyttäreni nukkumaanmenoa vietämme taas perinteisen yhteisen hetken iltasadun parissa. Nämä pienet hetket arjen keskellä ovat ainakin itselleni todella ikimuistoisia ja ihania ja uskon niiden sitä olevan tyttärelleni.

Harmi, ensi syksystä aamukävelyt saavat muutoksen, sillä tyttäreni aloittaa koulun ja sitten aikataulut eivät olekaan enää äidin työaikoihin sidottuja :( Tyttäreni taas odottaa innoissaan itsenäisiä koulumatkoja. Luulen että tämä tyttäreni pieni itsenäistyminen taitaa olla minulle se suurin ongelma :) 

Tarvitsee vain olla tyytyväinen että elämä muuttaa suuntaa. On hyvä asia, että lapsi kasvaa ja kehittyy.

Se mistä en suostu luopumaan on kuitenkin perinteinen iltasadun aika, mutta iltasatukin voi muuttaa muotoaan esimerkiksi iltasatuhetkestä voikin kehittyä ihana tyttöjen välinen jutusteluhetki...sitä odotellessa :)

Se mikä minut sai kirjoittamaan nyt tämän kaiken, oli se kun istuimme tänä aamuna lääkärissä. Seilailin terveysalan lehteä pisamat, josta luin kiinnostavan artikkelin "läsnäolo tärkeää lapselle". Artikkelissa painotettiin paljon sitä, että lapselle annettava aika ei tarvitse olla suunniteltua ja tai suurta elämystulvaa. Lapsen hyvinvoinnin kannalta, lapselle tulisi tarjota tavallisen arjen tuomaa laatuaikaa. Lapsi saa elämälleen riittävät rakennustarpeet aivan tavallisesta ja mutkattomasta arjesta. Artikkelissa muistutettiin hyvin sitäkin että lapsen voi ottaa mukaan siivoamiseen, leipomiseen ja muihin arjen askareisiin. Mikä parasta, työ opettaa lapselle vastuuntuntoa ja velvollisuuksien sietämistä. Toki lapsen itsensä haluamia harrastuksia tulee vanhemman tukea.

Tärkeää kuitenkin on se että perheessä on lämpöä ja arvostusta ja että lapsi kokee olevansa omana itsenään hyväksytty ja rakastettu.

Olen ainakin itse paljon miettinyt sitä että  pystyn tarjoamaan lapselle turvallisuutta ja ennen kaikkea tasapainoa. Turvallisuus ja tasapainohan lähtee arjen pienistä rutiineista. Rutiinit ja säännöllisyys luovat turvaa, sekä lapselle myös aikuiselle.

Täytyy vain todeta kuinka paljon tyttäreni on nauttinut tämän viikkoisista kotipäivistä, sillä sen vain näkee kuinka rauhallinen ja onnellinen hän on kun saa olla kotona äidin kanssa, vaikka en ole äitinä sen erikoisempaa hänen kanssa tehnyt. Siis tuloshan on taas että aikuisen läsnäolo riittää lapselle, muistetaan siis kaikki vanhemmat se että, turha kantaa huolta jos et ole lastasi vienyt koskaan hoploppiin tai huvipuistoon, uskon että ne eivät ratkaise lapsesi onnellisuutta, vaan yhteinen aika kotona, vaikka sohvalla vierekkäin köllötellen :) "

Tästä kirjoituksesta on kolme vuotta aikaa ja yhteisiä aamukävelyitä ei enää ole ollut, mutta iltasatuhetki kyllä edelleen on, mutta se on hieman muuttanut muotoaan. Iltasatuhetki voi nykyään olla vain keskustelua ja tai niin että tyttäreni lukee minulle sadun tai koulun lukuaineita. Aika todellakin muuttaa muotoaan. :)

Vanhemmuus on ihanaa!! Kaikille vanhemmille, muistakaa kuinka tärkeitä olette!

 

-Taija 

Liikunta, yksi rakennusosa hyvässä asenteessa...

Hyvä asenne ja mieli koostuu niin yksinkertaisista asioista, liikunnasta ja ruokavaliosta.

Itse olen aina liikkunut, harrastanut.

Liikunnan kautta olen oppinut kuuntelemaan itseäni.

Seuraavien liikuntalajien parissa itse viihdyn ja rakennan itseäni.

Luonnossa liikkuminen rauhoittaa kuuntelemaan ja keskustelemaan itsensä kanssa.

Ulkoilun jälkeen olet hyvällä tuulella, siksi aamulenkki olisi päivän paras aloitus.

Tanssissa sielun valtaa iloisuus. Tanssissa vapautuu keho ja mieli.

Jooga luo keskittymistä ja joogan kautta pääsee syvälle itseensä. Jooga rauhoittaa mieltä.

Juoksu, ryhmäliikunta ja kuntosaliharjoittelussa pääset viemään itsesi epämieluusalueelle.

Epämieluusalue on haaste ja kun haasteen yli pääsee, tulee voittajafiilis.

URHEILU  siis todellakin on yksi iso avain hyvään asenteeseen ja mielen vireyteen.

Eilen aamuna se taas tuli todettua;

Eilen aamulla olin vähäisten yöunien jälkeen todella väsynyt. Olin lupautunut ystäväni kanssa heti aamulla kuntosalille. Kello herättämässä siis lauantaiaamuna. Siinä herätyskello torkutteli muutaman kerran ja sitten viimeisen torkutuksen jälkeen ylös ja kuppi kahvia nassuun ja ei muutakuin menoksi. Siinä hieman tokkuraisena ulkona kävellessä, ensimmäisen viiden minuutin aikana totesin yksin ääneen " tämä toimii aina" ulkoilu herättää ja väsymys samantien katoaa. Olin taas ylpeä itsestäni, sain itseni sängyn pohjalta ylös. Ystäväni kanssa kuntosalilla päädyimme pyöräilytunnille ns. spinningtunnille. Pyöräilutunti on ollut  minulle yksi suosituimmista ryhmäliikuntatunneista. Haastoimme ystäväni kanssa itsemme mielissämme "korkeille vuoren huipuille" ja tunnin jälkeen totesimme, MAHTAVA LAUANTAIN AAMUN ALOITUS !!

 

Tässä yksi kirjoitukseni, jonka olen kirjoittanunt vuoden 2011 alussa, 

" MUTTA KUITENKIN 

Itselleni olen ihmisenä persoona, joka haastaa itsensä aina.

En koskaan halua päästää itseäni helpolla. Heh!

Olen 2,5-vuotta antanut suuren osan elämästäni urheilulle.

Urheilu on minulle fyysisten voimavarojen purkamista, jonka kautta saan itseeni lisää virtaa. 

Aina kun urheilen laitan itseni likoon, taistelen itseni parempiin tuloksiin.

KAIKELLA ON TARKOITUS 

Minulle on aina ollut tärkeää urheilu.

Näistä syistä olen harrastanut urheilua ja salilla käyntiä. Olen harrastanut koko elämäni ajan

urheilullisia lajeja, kuten erilaisia tanssilajeja ja erilaisia aerobisia lajeja.

Urheilu on ihanaa, siitä saan niin paljon lisä energiaa ja urheilu on yksi iso osa positiivisuuteeni.

Vuonna 2008 olin ehkä vähän hukassa urheilun suhteen, koska minulla ei ollut sitä jotain.

Minulta puuttui motivaatio urheilusta, minulla ei ollut enää päämäärää minkä vuoksi urheilla, tarvitsin tavoitteita.

 Niin hassua, mutta innostuin niin paljon että halusin heti ryhtyä kovaan haasteeseen ja ottaa

tavoitteeksi kevään 2009 body fitness- kilpailuihin osallistumisen. 

Moni ihmetteli innostustani, mutta minä en.  

Tiesin siitä päivästä asti että, tätä minä tarvitsin.

Olen realisti ja ymmärsin täysin sen, että en silloisella pohjallani  

tule pääsemään mihinkään sijoituksiin kilpailuissa. 

Sijoitus ei ollut tärkeää, tärkeämpää oli saada alku fittnekselle ja laittaa itsensä koetukselle ja

nähdä onko minusta koko lajiin.

Uskomatonta mutta kisakokemuksen jälkeen minussa heräsi vain lisäinnostus ja kova halu kehittyä lajissa.

Kilpailut olivat ikimuistoinen tilaisuus itselleni ja lavalla seistessäni olin erittäin iloinen itselleni ja

kuiskasin itselleni lavalla, " MINÄ TEIN SEN, YLITIN ITSENI".

Fiilis oli niin mahtava, että en voinut ajatella muuta kuin että jatkaa treenaamista ja kehittymistä

vuoden 2011 kevään kisoihin :)

Nyt on todellakin vuosi 2011 ja syksystä 2008 on nyt 26 kuukautta. Nyt olen antanut elämästäni 26

kuukauden aikana puolet ajastani treenaamiseen ja sen tuomiin eri vaiheisiin

kehityksessä ja ruokailussa.

Olen kasvanut henkisesti todella paljon, olen oppinut tuntemaan itseäni paljon.

Olen tietoinen omista heikkouksistani ja vahvuuksistani.

Olen kuitenkin ylpeä itsestäni, voin sanoa että pidän itsestäni.

Tämä 26 kuukauden matka itseeni on ollut loistavaa!

Itsensä likoon heittäminen on niin mahtava tunne, 

aion jatkaa sitä lopun elämääni, vanhainkotiin asti!

Tiedän etten ole luovuttaja, siksi persoonallani pitää olla haasteita.

Jaksan aina hokea elämän tarkoitusta, tulen sitä aina hokemaan.

Elämässä on niin paljon asioita, joilla on iso tarkoitus, katsotaan siis ympärille ja

mietitään mitä kaikkea elämä pitää sisällään!!

Elämä on hieno asia kun sen oikein ymmärtää! "

                                                                                                 -Taija